HIV/AIDS

Pitkä kamppailu

 

Hi-virusta ja sen leviämistä vastaan on kamppailtu jo yli 20 vuotta. HIV/AIDS koskettaa miljoonia ihmisiä ympäri maailman: miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, nuoria ja vanhoja. Miljoonat ihmiset menehtyvät AIDS:iin vuosittain. HIV/AIDS:iin liittyy vielä paljon ennakkoluuloja, myyttejä ja sosiaalisen leimautumisen uhka.

HIV/AIDS vaikuttaa eri tavoin eri alueilla. Suomessa HIV/AIDSia sairastaa noin 1000 ihmistä, vaikka luku on luultavammin todellisuudessa suurempi. Puhutaan kuitenkin alle tuhannesosasta väestöstä. Jos väestöstä 10 % sairastaa AIDS:sia, niin kuin joissain itäisen Afrikan maissa, ei ole vaikea ymmärtää sen vaikuttavuutta koko maan taloudelle, ihmisten hyvinvoinnille ja tulevaisuuden näkymille. HIV/AIDS vaikuttaa monen ihmisen elämään sairastuneen lisäksi.

Epidemian kierre

 

Yhdistettynä köyhyyteen ja konflikteihin HIV/AIDS on vakava ongelma. Epidemia on loputon kierre, jos tilannetta ei saada paranemaan. Köyhyys altistaa HIV/AIDSin leviämiseen ja HIV/AIDS köyhdyttää.

HIV-epidemian leviämiseen vaikuttavat monet tekijät. Yhteiskunnallisella tasolla vaikuttavat vauraus, tulojen jakaantuminen epätasaisesti miesten ja naisten kesken sekä eri yhteiskuntaluokkien kesken.

Sukupuolten väliset erot näkyvät HIV/AIDS:n tartuntaherkkyydessä, sosiaalisten vaikutusten ja syntyvien ongelmien näkökulmasta sekä tilastoissa sairastuneiden määrässä. Ratkaisut HIV/AIDS:n sairastuneiden hoitoon ja tavoittamiseen sekä ennaltaehkäisevään työhön koostuvat osittain erilaisista toiminnoista miesten ja naisten kohdalla.

Uusia haasteita

 

2000-luvulla nuorten naisten sairastuminen HIV/AIDS:iin on kasvanut. Monissa pahiten HIV/AIDS:sta kärsivistä maista eliniänodote on laskenut 1960-luvun tasolle ja ennusteet 2020 luvun väestörakenteesta ovat epävarmoja. Millainen on väestön rakenne, jos miehiä on selvästi naisia enemmän ja nuorista työikäisistä on pulaa?

Ainoastaan Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa 12 miljoonaa lasta on jäänyt AIDS- orvoiksi. AIDS-orpoina kasvaneet joutuvat monenlaisten haasteiden eteen ja esimerkiksi isovanhemmat joutuvat huolehtimaan lapsista ja perheen maanviljelystä. Köyhät perheet köyhtyvät entisestään ja lasten koulunkäynti vähenee.

AIDS:iin menehtyneet aikuiset vievät mukanaan tietoa ja osaamista. Esimerkiksi Etiopiassa yli 80 % ihmisistä saa tulonsa maanviljelystä ja maata viljelevillä on paljon niin sanottua hiljaista tietoa. Maanviljelyyn liittyvä osaaminen on perinteisesti siirtynyt sukupolvelta toiselle. Nuorena menehtyneet vanhemmat eivät ehdi välittää tietoa lapsilleen. Tämä vaikuttaa orvoiksi jääneiden lasten tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin jatkaa vanhempiensa maanviljelyä. Välitöntä vaikutusta aiheutuu ruoan ja tulojen vähenemisestä.

Uusia muutoksia on tapahtunut levinnäisyyden suhteen, kun joissain keskituloisissa maissa HIV- leviää yllättävän nopeasti. Venäjällä HIV - tartuntojen määrä on kasvanut huolestuttavan paljon.

Positiivisuudesta voimaa

 

HIV/AIDS koskettaa yhä miljoonien ihmisten arkea. Oikea lääkitys, terveellinen ruokavalio ja positiivinen elämänasenne auttavat jatkamaan tasapainoista elämää hiv-tartunnan kanssa. Joillain alueilla on tapahtunut kehitystä ja globaalisti vuosina 2005 - 2007 AIDS- kuolemat vähenivät 200 000 tuhannella. Haasteita on kuitenkin vielä paljon.

Kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on merkittävä asema ja tehtävä HIV/AIDS:n kohtaamisessa - ihmisiä kunnioittaen. Ortaid on mukana CUAHA - verkostossa. CUAHA, Churches united against HIV & AIDS in Eastern and Southern Africa, tiedottaa HIV/AIDS:ista ja ajaa kirkkojen osallistumista epidemian taltuttamiseksi ja uhrien auttamiseksi.

Lue lisää HIV/AIDS:sta

 

Suomen Punaisen Ristin sivuilta löytyy lisää tietoa HIV/AIDS terminologiasta ja lääketieteellisistä selityksistä.

CUAHA:n englanninkielisiltä sivuilta löytyy monenlaista tietoa HIV/AIDS:ista itäisessä ja eteläisessä Afrikassa, erilaisista teemoista aiheeseen liittyen sekä kirkkojen roolista ja vaikutusmahdollisuuksista. CUAHA:ssa on muotoiltu myös teologisia perusteita ja näkökulmia HIV/AIDS työhön kristillisissä yhteisöissä.

HIV/AIDS Suomessa ja Afrikassa - artikkeli (pdf-tiedosto) Outi Vasko

Lue artikkeli "Hiv ja aids koskettavat kirkkoa" Aamun Koitto -lehdessä (AK 11/2008) Riina Nguyen

"Naiset ja HIV/AIDS - keskustelu muuttaa asenteita Etiopiassa" - artikkeli YK:n kehitysohjelman sivuilla käsittelee naisia ja HIV/AIDS:ia. Artikkelissa kerrotaan Etiopiassa tapahtuneesta positiivisesta kehityksestä.

"UNAIDS: 10 Report on the global AIDS epidemic" on YK:n HIV/AIDS-ohjelman vuonna 2010 toimittama raportti AIDS - epidemiasta. Raportti toimitetaan kahden vuoden välein. 

"Gender and HIV/AIDS. Discussion Outcomes". HIV/AIDS ja hallinto komission julkaisu käsittelee sukupuolten välisiä eroja HIV/AIDS kysymyksissä.