Uutisarkisto

Rainer Ressler kiertää Karjalaa

Uutisarkisto >>

Ortaidin humanitaarisen avun koordinaattori Rainer Ressler kiertää Karjalan kyliä yli neljänkymmenen vuoden kokemuksella. Vapaaehtoistyön onnistuminen perustuu pitkälti vuosikymmenten aikana rakentuneisiin ystävyyssuhteisiin. Paikallisten ystävien avulla tieto erilaista apua tarvitsevista kulkeutuu avustustyöntekijän korviin.

Auto on pakattu täyteen muun muassa lahjoitettuja vaatteita, jotka Ressler jakaa tarvitseville. Avustusyhteistyötä tehdään esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Helsingin kaupungin nuorisotoimen ja katolisen kirkon kanssa.

Seuraava matka Venäjän Karjalaan vie Resslerin Vitelen kylään tapaamaan perhettä, joka menetti kesällä tulipalossa kaiken omaisuutensa. Myrskyn aikana tulipalo levisi autotallista ensin taloon ja lopulta myös naapuriin.  Oman murheen lisäksi perhe kantaa huolta myös naapureiden tuhoutuneesta kodista.

Aunuksessa tavara-apua saavat pienet lapset, joille on pyydetty nimenomaan vaateapua. Ressler kiertää myös muissa perheissä, joihin on sijoitettu orpolapsia. Matkareitti kulkee myös Syvärin luostariin ja Säntämän nunnien luokse, jotka edellisellä matkalla saivat lahjaksi uudet räsymatot kirkkoon yksityiseltä lahjoittajalta.

Venäjän Karjalan lisäksi Rainer Ressler tekee avustusmatkoja Viroon. Ennen joulua viedään joulupaketteja Itä-Virossa Kohtlajärvellä sijaitsevaan synnytyssairaalaan ja orpokotiin Tarton lähellä.

Ortaid 24.11.2011



Takaisin