Uutisarkisto
Ortaidin seurantatiimi Etiopiaan |
Hankehallinnon asiantuntija Vuokko Sajaniemi, Ortaidin hallituksen jäsen Hannele Järvinen ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappi Jyrki Penttonen lähtevät arviointi- ja seurantamatkalle Etiopiaan 5.–20.3.
Seurantatiimi vierailee Ortaidin hankealueella Haikissa ja tapaa Etiopian ortodoksisen kirkon työntekijöiden lisäksi kansainvälisen ortodoksisen avustusjärjestön IOCC:n sekä Suomen Etiopian suurlähetystön edustajat.
Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ry:n Etiopian maaseudun kehittämishankkeessa on menossa kuudes toimintavuosi. Etelä-Wollossa Haikin alueella kehitetään neljän kyläyhteisön elämää rakentamalla kaivoja, vesipisteitä ja kastelujärjestelmiä. Koulutuksessa painotetaan tämän vuoden aikana maanviljelijöiden ohjausta, yhteisön voimaannuttamista, naisten osallistamista sekä hiv- ja aids-kasvatusta.
Hankealueella työskentelee viisi palkattua työntekijää ja vapaaehtoisia kyläläisiä. Ortaid saa hankkeeseen ulkoministeriön kehitysyhteistyötukea. Vuoden 2011 hanketoimintojen kokonaisbudjetti on noin 65 000 euroa, josta Ortaidin omavastuuosuus on 15 %.
Lisätietoja: Vuokko Sajaniemi, vuokko.sajaniemi@ort.fi, Riina Nguyen, puh. 044 336 7064
Ortaid 15.2.2011
Takaisin
