Uutisarkisto

Miljoonat kärsivät Afrikan sarvessa

Uutisarkisto >>

Itä-Afrikan nälänhätä koskettaa jo 13 miljoonaa ihmistä Afrikan sarven alueella. Pakolaisvirrat ovat suuntautuneet myös Etiopiaan.

Kansainvälisen ortodoksisen avustusjärjestön (IOCC) raporttien mukaan Etiopiaan perustetut pakolaisleirit ovat täyttyneet nopeasti. Eteläisessä Etiopiassa sijaitseva 25 000 pakolaista vetävä Koben pakolaisleiri täyttyi kolmessa viikossa. Somaliasta saapui leirille pakolaisia 1 500 päivässä.

Pahimmin nälänhädästä kärsivät lapset. YK:n arvioiden mukaan yli 29 000 lasta on jo kuollut aliravitsemukseen, ja yli 640 000 lasta kärsii hengenvaarallisesta aliravitsemuksesta. Koben pakolaisleirille saapuvista aliravitsemuksesta kärsivistä 88 prosenttia on alle 18-vuotiaita.

IOCC ja kansainväliset lääkintäjoukot (IMC) ovat järjestäneet apua aliravitsemuksesta kärsiville lapsille. Kriittisimmässä tilassa olevat lapset ohjataan välittömästi hoitoon, jossa heille tarjotaan ravitsevaa ruokaa terveydentilan vakiinnuttamiseksi. Päivittäin apua tarjotaan jopa neljällesadalle lapselle päivässä.

IOCC tarjoaa apua myös Etiopian ortodoksisen kirkon kautta pakolaisten ruokkimiseksi. Pakolaisleirille saapuvat rekisteröidään ja heille annetaan henkilökohtaiset kortit viikottaisten ruoka-annosten jakelua varten.

Osa pakolaisnaisista on palkattu viikkoannosten valmisteluun ja jakeluun. Leirillä on silti pulaa ruuasta, ja ruokapulan seurauksena tuhkarokko- ja koleraepidemioiden puhkeamisen riski on kasvanut. Tautiepidemioiden ehkäisemiseksi IOCC ja Etiopian ortodoksinen kirkko ovat rakentaneet julkisia käymälöitä leireille.

IOCC/Ortaid 11.10.2011



Takaisin