Uutisarkisto
Etiopiassa nautitaan työn hedelmistä |
Ortaidin Haik-hanke on saavuttanut suurimman toimintanlaajuutensa kolmeen vuoteen. Tänä vuonna hankkeesta hyötyvät niin kalastajat ja maanviljelijät kuin naisten johtamat kotitaloudet ja ympäröivä luonto.
Vuonna 2006 aloitettu hanke on keskittynyt puhtaan veden saannin turvaamiseen, viljelysmenetelmien parantamiseen ja kotitalouksien tulonhankkimistapojen lisäämiseen.
Maalla elävien kyläyhteisöjen päivittäinen ravinto on saatu monipuolisemmaksi kehittämällä kalastusosuuskunnan toimintaa ja aloittamalla uusien vihannesten ja hedelmien viljely.
Kuivuus ja väestönkasvu ovat kuihduttaneet maata entisestään. Hankkeen avulla on tänä vuonna istutettu jo lähes 300 000 puun tainta sitomaan maa-ainesta. Taimista on myös muodostettu seitsemän hehtaarin koemetsä, joka tulee toimimaan esimerkkinä kylien maanviljelijöille ja asukkaille. Lisäksi seitsemän hehtaarin alue on rauhoitettu ihmisiltä ja eläimiltä.
Naisten johtamat kotitaloudet ovat saaneet 20 mehiläiskolonnaa hunajan tuottamiseksi ja kotitaloudet käyttävät yhdessä kuutta hunajaprosessoria.
Haik-hanketta voit tukea tekemällä lahjoituksen: OP 548005-216435 ja Nordea 147030-254956; viite: Etiopia.
Takaisin
