Uutisarkisto

EAPPI-ohjelman haku on avautunut

Uutisarkisto >>

EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme In Palestine and Israel) on Jerusalemin kirkkojen pyynnöstä vuonna 2002 käynnistetty kansainvälinen kumppanuusohjelma. Se tukee paikallisia yhteisöjä ja siviiliväestöä konfliktiin liittyvissä kriittisissä tilanteissa ja raportoi ihmisoikeuksien toteutumisesta Israelissa ja Palestiinassa.

Ohjelma lähettää pääsääntöisesti yli 25-vuotiaita vapaaehtoisia kanssakulkijan ja tarkkailijan tehtäviin kuuteen sijoituspaikkaan Länsirannalla ja Jerusalemissa. Vapaaehtoiset seuraavat alueen ihmisoikeustilannetta ja raportoivat mahdollisista rikkomuksista. Heidän tehtävänään on myös tukea paikallisia kirkkoja, yhteisöjä ja siviiliväestöä konfliktiin liittyvissä kriittisissä tilanteissa.

Osa vapaaehtoisista sijoittuu palestiinalaiskyliin ja osa työskentelee yhteistyössä israelilaisten ja palestiinalaisten kansalaisjärjestöjen ja kirkkojen kanssa. Tällä hetkellä sijoituspaikat ovat Jerusalem, Betlehem, Jayyous, Hebron, Tulkarem ja Yanoun.

EAPPI on Kirkkojen maailmanneuvoston ohjelma. Suomessa ohjelmaa koordinoi Kirkon Ulkomaanapu.

 

Hakeminen EAPPI-ohjelmaan vuonna 2010

Vuonna 2010 järjestetään kaksi hakukierrosta. Ensimmäiselle kierrokselle hakemukset tulee toimittaa Kirkon Ulkomaanapuun 21.1.2010 mennessä. Vapaaehtoisten valinnat tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella maaliskuun aikana. Toisen hakukierroksen ajankohta on alkusyksystä.

Lisätietoja: www.eappi.fi

Suora linkki hakuilmoitukseen: http://www.eappi.fi/fi/uutisia/haku_eappiohjelmaan/?id=211

 

Eija Forsvik EAPPI-vapaaehtoisena vuonna 2008.



Takaisin