Seurantamatkat

Seurantamatka Petroskoihin 2011

Ortaid teki yhdessä Kirkon ulkomaanavun kanssa seurantamatkan Pertoskoihin Uteshenien toimintaa tarkastamaan. Ortaidin osalta matkalle osallistuivat Riina Nguyen ja Minna Rasku. Tarkastusmatka alkoi tiistaina 27.9. vierailulla Aleksanteri Nevskin katedraaliin, jossa vietettiin ristin ylentämisen liturgiaa.

Liturgiasta vierailu jatkui Kontupohjan seurakuntaan. Kontupohjassa tehdään monipuolista diakoniatyötä, ja vierailulla pohdittiin yhteistyömahdollisuuksista diakoniatyön suhteen. Mahdollisiksi yhteistyön muodoiksi nousivat esimerkiksi yhteiset nuorisoleirit, joihin olisi integroitu kodittomia nuoria mukaan. Kontupohjan Isä Leo piti leirejä nuorille hyvin tärkeänä mahdollisuutta oppia normaaleja tapoja ja taitoja tulla toimeen toisten ihmisten kanssa.

Kontupohjasta vierailu jatkui pyhä Katariina seurakuntaan Petroskoissa, jossa isä Grigori Michnevicin johdolla tehdään hyvin laaja-alaisesti diakoniatyötä aina vankilatyöstä lastenkoteihin, kodittomien ruokkimiseen ja sairaalaan jätettyjen vauvojen hoitamiseen. Hänen mukaansa heillä ongelmana ei ole niinkään materiaalisen avun puute vaan yksinkertaisesti puute työtä tekevistä ihmistä, koska tehtävää työtä on niin paljon.

 

Ilta jatkui osallistumisella iltapäiväkerhon lapsien järjestämälle illalliselle.

Torstaina aamupäivällä Uteshenie esitti seikkaperäisen raportin perhetyöstään. Uteshenien perhetyön yhtenä vahvuutena on moniammatillinen työryhmä, jossa on psykologista, pedagogista, kasvatuksellista ja juridista osaamista. Osa heidän työstään kohdistuu esimerkiksi vanhempien opastamiseen viranomais- ja byrokratiaviidakossa heille kuuluvien tukien saamiseksi. Iltapäivällä keskustu jatkui vielä strategiatyöstä ja jatkoyhteistyöstä.

Viimeinen ilta Petroskoissa kului edellisen illan tapaan lasten järjestämällä illallisella.

 

 

 

Palaa takaisin hankkeen pääsivulle.

 

 

Kristittyinä myös meillä on sekä vastuu että etuoikeus auttaa apua tarvitsevia lähimmäisiämme. Vain yhdessä voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi kaikille ihmisille.

Tukenne Karjalan diakoniapalvelujen kehittämishankkeelle on korvaamatonta! 

 

Voit tukea työtämme Venäjällä tekemällä lahjoituksen.