Missiotiimitoiminta

Toimintaa yhdessä paikallisen kirkon kanssa

Missiotiimitoiminnassa Suomesta lähetetään kirkollisen alan ammattilaisia lyhyiksi jaksoiksi tukemaan kasvavaa, uutta ortodoksista kirkkoa.

 

Ortodoksinen Lähetys ry. toteuttaa missiotiimitoimintaa yhdessä amerikkalaisen ortodoksisen lähetyskeskuksen (Orthodox Christian Mission Center) kanssa. 

 

Ensimmäiset suomalaiset osallistuivat elokuussa 2008 kolmen viikon mittaiseen missiotiimiin Luoteis-Tansaniassa. Tämä amerikkalais-suomalainen  missiotiimi antoi kirkollista perusopetusta seurakuntien maallikko-opettajille.
 

Ortodoksien määrä Tansaniassa kasvaa voimakkaasti, josta seuraa kirkon suuri tarve opettaa ja ohjata uusia jäseniään. Ortodoksinen Lähetys ry. tukee Tansanian Mwanzan metropoliittakuntaa missiotiimitoiminnan kautta. Heinä-elokuussa 2009 8-henkinen suomalais-amerikkalainen opetustiimi lähetetään kirkon tueksi.

 

Tuki missiotiimitoimintaan on Kristuksesta todistamista

 
Me kaikki tiedämme lähetystyön perustan, Kristuksen antaman lähetyskäskyn:
 
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
 
Kaikki kristilliset kirkot ovat noudattaneet tuota käskyä omista lähtökohdistaan jo vuosituhansien tai ainakin satojen vuosien ajan. Toiset ovat levittäneet kristinuskoa maallisten hallitsijoiden suosiollisella avustuksella ja miekan voimalla. Toiset ovat valinneet rauhanomaisemman tavan kristinuskon levittämiseen.
 
Ortodoksinen usko on useimmiten levinnyt hiljaisuutta ja yksinäisyyttä kaipaavien munkkien elävän esimerkin kautta. Ortodoksisuus on levinnyt uusille alueille myös yksilöiden ja seurakuntien aktiivisen etsimisen kautta.
 
Meidät kaikki on kutsuttu toimimaan Kristuksen todistajia Suomessa ja kaikkialla maan äärissä (Apt.1:8). Kristittynä eläminen 2000-luvulla on uskon esimerkkinä toimimista ja Kristuksesta todistamista. Emme saa tuputtaa emmekä käyttää miekkaa. Meidän tulee olla esimerkkinä ja elää ortodokseina kaikkien veljiemme ja sisariemme rinnalla.
 
Tänä päivänä tuota todistusta kaivataan Tansaniassa, jossa nuori ja nopeasti kasvava kirkko kaipaa tukea. Siellä tarvitaan ortodoksisia sisaria ja veljiä, äitejä ja isiä, kummeja, jotka todistavat Kristuksesta elämällä ortodokseina heidän rinnallaan.
 
Isä Tapio Rautamäki
 
 

Missiotiimitoimintaa voit tukea ohjaamalla lahjoituksesi Ortodoksisen Lähetyksen tilille OP 529002-2305047. Viesti: Missiotiimi.

 

Lisätietoja missiotiimitoiminnasta:

Missiotiimi-info

 

(Kuva: Ortodoksinen Lähetys ry.)