Missiotiimi 2009

Onnistunut missiotiimi palasi Tansaniasta

Suomalais-amerikkalainen missiotiimi työskenteli Luoteis-Tansaniassa heinä-elokuussa 2009.

Opetustiimin oppilaina oli yli sata 13-30-vuotiasta nuorta eri puolilta Mwanzan hiippakuntaa. Missiotiimiin osallistuneiden kokemukset olivat erittäin positiivisia.
- Oli hienoa saada olla jälleen mukana jakamassa nuorille tietoa ortodoksisesta kirkosta. Oppilaat olivat omien seurakuntiensa aktiivisia toimijoita. Toivottavasti saatoimme omalta osaltamme auttaa heitä vahvistamaan heidän omia seurakuntayhteisöjään, sanoo toista kertaa tiimiin osallistunut Outi Vasko.


Missiotiimin ohjelmaan kuului opetuksen lisäksi vierailut eri seurakuntiin Mwanzan hiippakunnassa. - Matka oli minulle pyhiinvaellus kristinuskon perusasioiden äärelle, kertoo tiimiläinen Anu Danouzi. - Emme välttämättä käyneet historiallisesti pyhissä paikoissa, mutta monin paikoin pyhän läsnäolo tuntui voimakkaana. Se oli ihmisissä ja kohtaamisessa.

Mwanzan hiippakunnassa on 150 seurakuntaa, joissa jokaisessa on pari-kolmesataa jäsentä. – Oli ilahduttavaa seurata metropoliitta Jeronymoksen ja hänen henkilökuntansa työtä. Heillä on hyvä henki päällä ja he rakentavat hiippakuntaa yhteisesti jaetun tavoitteen ja vision mukaan, kertoo Anu Danouzi.

Missiotiimi antoi osallistujille uutta näkökulmaa myös elämään suomalaisena ortodoksina. Anu Danouzi kertoo olevansa erittäin onnellinen, että sai mahdollisuuden osallistua tämän vuoden missiotiimiin. - Matka antoi henkilökohtaiseen uskonelämääni paljon ja toivon voivani välittää jotain siitä muille suomalaisille tulevilla seurakuntavierailuilla ja muissa tapahtumissa, sanoo Anu Danouzi.

(OL 14.9.2009)
 

 

Missiotiimi matkaa Tansaniaan

Ortodoksinen Lähetys ry:n ja amerikkalaisen lähetyskeskuksen (Orthodox Christian Mission Center) 8-henkinen missiotiimi matkaa Tansaniaan 29.7.2009. Missiotiimiin osallistuu suomalaisten Anu Danouzin, Veli Matti Heikkilän, Outi Vaskon ja Marjo Weckströmin lisäksi neljä amerikkalaista ortodoksia.

- Missiotiimin tehtävänä on tutustua paikallisen kirkon elämään sekä opettaa nuoria aikuisia kirkon heille järjestämällä leirillä, kertoo tamperelainen Anu Danouzi.

Yhteistyö amerikkalaisten, suomalaisten ja tansanialaisten kesken käynnistyi viime vuonna ja matkaan lähtevä ryhmä on toinen yhteistyössä toteutettu missiotiimi.

- Tavoitteena on vahvistaa lähetystyötietoisuutta ja ortodoksien yhteyttä niin Amerikassa, Suomessa kuin Tansaniassakin. Olemme yhtä perhettä ja tarvitsemme toisiamme, toteaa toista kertaa Tansaniaan matkustava lähetyssihteeri Outi Vasko.

Missiotiimi toimii luoteis-Tansaniassa Mwanzan hiippakunnan ja metropoliitta Jeronymoksen tukena. Missiotiimi palaa Suomeen 17.8.2009 ja syksyn aikana missiotiimiin osallistuneet kiertävät seurakunnissa kertomassa kokemuksistaan.

(OL 24.7.2009)
 

 

Missiotiimi valittu

Ortodoksinen Lähetys ry. valitsi 11 hakijan joukosta Anu Danouzin Tampereelta, Veli Matti Heikkilän Kiimingistä ja Marjo Weckströmin Joensuusta osallistumaan missiotiimiin kesällä 2009. Lisäksi tiimiä vahvistaa viime kesän tiimiin osallistunut lähetyssihteeri Outi Vasko. 

Missiotiimi on amerikkalais-suomalainen, sillä puolet sen jäsenistä kokoaa amerikkalainen ortodoksinen lähetyskeskus (Orthodox Christian Mission Center).
 
Missiotiimi on lyhytaikainen lähetystyön ryhmä, joka lähetetään paikallisen kirkon tueksi erilaisiin tehtäviin. Kesällä 2009 Luoteis-Tansaniaan matkaava missiotiimi on opetustiimi. Sen tehtävänä on opettaa ortodoksisuuden ja kristinuskon perusteita Mwanzan metropoliittakunnan nuorille aikuisille.
 
(OL 2009)