Missiotiimi 2008

Suomalaisia ortodokseja missiotiimiin Tansaniaan

Ortodoksinen Lähetys ry. lähettää elokuussa kaksi suomalaista ortodoksia kolmeksi viikoksi missiotiimiin Tansaniaan. Amerikkalais-suomalainen missiotiimi antaa kirkollista perusopetusta seurakuntien maallikko-opettajille.

Tansanian ortodoksisen kirkon johtaja on afrikkalaissyntyinen metropoliitta Hieronymos. Kirkko elää voimakasta kasvun aikaa.

- Ortodoksisuus tuli Tansaniaan 1960-luvulla. Nykyisin maassa on jo 40 000 ortodoksia, kertoo Outi Vasko. Hän osallistuu missiotiimiin yhdessä isä Tapio Rautamäen kanssa.

Isä Tapio Rautamäki kuuluu Espoon Pyhän Herman Alaskalaisen kirkon papistoon ja toimittaa säännöllisesti jumalanpalveluksia Leppävaarassa. Outi Vasko toimii myös Pyhän Herman Alaskalaisen kirkon katekumeeniopettajana.
 

(Kuva: Orthodox Christian Mission Centre)

 

Ortodoksinen kirkko Tansaniassa

 Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka noin 40 miljoonan väestöstä lähes puolet elää äärimmäisessä köyhyydessä. Väestöstä 35 prosenttia on muslimeja, 30 prosenttia kristittyjä ja 35 prosenttia perinteisten afrikkalaisten uskontojen kannattajia.

Kristityistä ortodokseja on noin 40 000. Ortodoksisuus tuli Tansaniaan 1960-luvulla muiden itäafrikkalaisten ortodoksien kautta. Aktiivisten maallikkojen työn kautta ortodoksien määrä kasvoi vähitellen. Eniten ortodokseja on luoteisessa Tansaniassa, Mwanzan ja Bukoban kaupunkien seuduilla.

Tansanialaissyntyinen Mwanzan metropoliitta Jeronymos on aktiivinen toimija ja monipuolinen kirkon rakentaja. Metropoliittakunnan alueella ortodoksisuus kasvaakin voimakkaimmin. Alueella on 150 seurakuntaa. Koko Tansaniassa papistoa on reilut 30, joiden apuna seurakunnissa toimivat katekeettaopettajat.

Metropoliitta Jeronymoksen mukaan Tansanian ortodoksien suuri haaste on löytää ihmisiä, jotka haluavat työskennellä kirkolle.

- Tarvitsemme koulutettuja miehiä papeiksi. Tarvitsemme lääkäreitä, arkkitehteja, insinöörejä, sairaanhoitajia, tulkkeja. Erilaisia osaajia, joilla on halu palvella kirkkoa, hän toteaa. 

Mwanzan hiippakunnan alueella yksi pappi on usein vastuussa neljästä seurakunnasta. Välimatkaa seurakuntien välillä on usein 20 kilometriä ja se taittuu jalkaisin tai polkupyörällä.

Ortodoksisen lähetyskeskuksen (Orthodox Christian Mission Center OCMC) ensimmäinen missiotiimi toimi Tansaniassa vuonna 1994. Tiimien keskeisin tehtävä on evankeliumin sanoman ja ortodoksisen uskon jakaminen tansanialaisten kanssa. Vuosittain Tansaniassa on toiminut yksi rakennus- ja yksi opetustiimi.

Tansanian ortodoksisen kirkon nettisivut:http://www.orthodoxytz.com/default.asp

(Kuva: Orthodox Christian Mission Centre)

 

Opetustiimin kuulumisia Tansaniasta

Amerikkalais-suomalainen opetustiimi on työn touhussa Tansanian Bukoban hiippakunnassa.

- Koulutukseen osallistuu yli 70 katekeettaopettajaa eri seurakunnista. Iältään he ovat 18-35-vuotiailta miehiä ja naisia, kertoo lähetyssihteeri Outi Vasko.

Päivittäisen opetuksen lisäksi missiotiimin opettajat kiertävät vierailemassa hiippakunnan eri seurakunnissa.

- Meidät on otettu lämpimästi vastaan. Ihmiset osallistuvat seurakuntiensa elämään aktiivisesti. Erityisen iloista on nähdä kirkot täynnä lapsia, kertoo Outi Vasko. 

 

Leirillä valmentauduttiin opetustehtäviin

Ortodoksinen kirkko kasvaa voimakkaasti Bukoban alueella, luoteis-Tansaniassa.  Uusia jäseniä liittyy kirkkoon jatkuvasti ja papiston tueksi tarvitaan katekeettoja (opettajia) opastamaan uusia kirkkoon liittyjiä.

Mwanzan hiippakunta järjesti jo kolmatta kertaa kolmen viikon leirin katekeettojen valmentamiseksi. Elokuussa leirille osallistui yli 70 18-35-vuotiasta nuorta ympäri Mwanzan hiippakuntaa.

Leirille osallistuivat Themitokles (20) ja Penener (17), jotka toimivat katekeettoina omissa seurakunnissaan.

- Koulutuksessa olen syventänyt tietämystäni ortodoksisuudesta, ja on ollut hienoa tutustua amerikkalaisiin ja suomalaisiin ortodokseihin, kertoo Themitokles.

Opiskelun lisäksi ohjelmassa oli yhdessäoloa sekä laulua ja tanssia rumpujen tahtiin. Penenerin mielestä leirin kohokohta oli saada lahjaksi oma Raamattu.

- Nyt voin itse lukea lisää ja kertoa Raamatusta omassa seurakunnassani, Penener toteaa.

(Kuva: Ortodoksinen Lähetys ry.)

 

Opetustiimi päätti urakkansa

Amerikkalais-suomalainen opetustiimi valmensi katekeettoja työhönsä elokuussa luoteis-Tansaniassa.
 

- Yhteistyö tansanialaisten, amerikkalaisten ja suomalaisten kesken sujui hyvin. Nyt ovi on avattu suomalaisille. Odotamme innolla yhteistyön jatkoa sekä uusia enkeleitä tueksemme, metropoliitta Jeronymos totesi päätöspuheessaan.
 

Ortodoksisuus alueella on nuorta, mutta energistä ja omaa kulttuuria ja yhteiskuntaa kehittävää.

 

- Me suomalaiset ortodoksit elämme tansanialaisten ortodoksien tavoin vähemmistönä, mutta rakennamme aktiivisesti omaa kirkkoamme. Tämä on meille yhteinen piirre, isä Tapio Rautamäki kertoo Suomeen palattuaan.

 

- Mwanzan hiippakunta tarvitsee monenlaista tukea, mutta siten, että paikalliset toteuttavat ja me tuemme. Tansanialaisilla ortodokseilla on myös meille paljon annettavaa. Yhdessä olemme vahvempia, lähetyssihteeri Outi Vasko vahvistaa.

 

Ortodoksinen Lähetys ry. jatkaa yhteistyön kehittämistä sekä Orthodox Christian Mission Center OCMC:n että Mwanzan hiippakunnan kanssa.

(Kuva: Ortodoksinen Lähetys ry.)

 

OL 27.8.2008

Kasvava ja kehittyvä kirkko Luoteis-Tansaniassa
 

Mwanzan metropoliitta kiiruhtaa maastoautolla kylästä toiseen hiippakuntansa alueella. Rakenteilla on kymmenkunta kirkkoa, kaksi koulua, klinikka ja luostari, joita on käytävä tarkastamassa.


Luoteis-Tansania on maan syrjäseutua, jossa koulutusmahdollisuuksia ja terveydenhuoltopalveluja on tarjolla niukasti. Erityisesti koulutetusta terveydenhuoltoalan henkilökunnasta on kova pula.


- Koulut ja klinikka vahvistavat koko aluetta, mutta tulevat myös tuottamaan kirkolle lisää ammattitaitoisia ja koulutettuja osaajia, hiippakuntasihteeri Adam Mwesiwga kertoo.


Hiippakunnassa iloitaan jokaisesta rakennushankkeesta, sillä niissä on nähtävissä yhteistyö ulkomaille, mutta erityisesti paikallisten seurakuntalaisten kädenjälki. Koneita on käytössä niukasti, joten rakennustöihin osallistuvat kaikki seurakuntalaiset vuorollaan.


(Kuva: Ortodoksinen Lähetys ry.)

OL 4.9.2008

Kokemuksia vuoden 2008 missiotiimistä

 
Clark Wilson osallistui elokuussa 2008 Tansaniassa toimineeseen missiotiimiin. Lue hänen kokemuksiaan tästä.
 
(Kuva: Ortodoksinen Lähetys ry.)

(3.3.2009)